BLACK&WHITE

Selailin viime kuussa Asoksen tuotevalikoimaa ja silmään pisti Crop- mallinen paitapusero. Sain loistavan idean ja kaivoin  omelukoneeni esiin. Olen myynyt suurimmaksi osan isoista vaatteista jo pois,mutta osa on edelleen kirppis pusseissa. Purkasin kirppis kassit ja löysin sopivan paidan mitä aloin sitten lyhentämään. Kiinostaako  siellä ruudun toisella puolella M-L kokoiset vaatteet.(Jos pistäisin tänne blogin puolelle kirppiksen)  Löysin sopivan puseron kirppistavaroistani ja tein paidan itselleni. Paidan lyhentäminen oli helppo homma ja  minulla meni n.viisi minuuttia koko työhön.
Lopputulokseen olen todella tyytyväinen. Kävimme viimeviikolla mieheni kanssa koululla ottamassa asukuvia. Paikalle kuitenkin kurvasi ystäväni Riikka. Otin kameran mieheni kädestä ja ojensin sen Riikalle. Hänellä oli myös omat kamera vehkeet mukana ja objektiivi meni heti vaihtoon. Kuvat on siis otettu 50mm 1,4 objektiivilla. Hieman minua jännitti, koska en ole tottunut "poseeraamaan", muille kuin Kimmolle ja miehelleni. Riikka sai kuitenkin minut pikkuhiljaa rentoutumaan ja saatiin otettua muutamia kuvia. Hän on harrastellut valokuvaamista pienestä asti ja olenkin useasti kysellyt häneltä neuvoja kuvaamiseen,

edit006-001

16 comments:

  1. Vou upeita kuvia!! Tosi siistin paidan oot kyllä tekassu! Voi osaisinpa minäkin :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) Olin itsekkin yllättynyt kuinka siisti paidasta tuli

      Delete
  2. Ihanaa kun osaat muokkailla vaatteita mieleiseksi! :) Kiva tuo paita ja ihania kuvia!♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos <3 No ei tässä kauheesti ompelutaitoja tarvittu :D

      Delete
  3. Tosta paidasta tuli niin upea:o<3 Upeita kuvia jälleen kerran:)

    ReplyDelete
  4. Upea asu, paita on ihanan erikoinen, tuli todella sun tyylinen siitä ♥ :) J valkomusta asu toimii aina, sulle nuo värit käyvät kyllä ihan täykkäristtä. Oot vaan aina niin upea ja sun hiuksesi ovat rakkautta<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos Kata :) Kaipasin tuohon asuun jotain vielä.En vaan tiedä vielä mitä :D

      Delete
  5. Hieno tuli paidasta! :3 ja hyviä kuvia ottanut Riikkakin sinusta! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli hauska katsoa kuinka paljon mun ja Riikan kuvissa oli eroa.Riikan kuvat on kyllä todella upeita.ja niistä huomaa ,että hän on harrastanut pienestä asti kuvaamista.Nyt haaveilen myös uudesta objektiivista. <3

      Delete
  6. Tosi kiva idea, hyvin toimii lyhyt paita ja pitkät hihat yhdessä! Ja näytät taas hirmuisen kauniilta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Salla <3 Olisin halunut asuun todella korkeavyötäröiset housut ,mutta ne saapuivat vasta eilen postista :D

      Delete
  7. Kyllä tuollaisella masulla kehtaa napapaitoja käyttääkin. :)

    Se on kyllä hassua, miten sitä meneekin hetkiseksi niin jumiin, jos kameran takana on joku muu kuin se tuttu ja turvallinen kuvaaja! Menee hetki päästä siihen oikeaan mielentilaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olisin kyllä halunut yhdistää tuon paidan korkeavyötäröisiin housuihin :)
      Mulle on paljon helpompi "poseerata" tuntemattomalla ihmiselle.

      Delete
  8. Oi ihana asu! Olen muuten uudistanut blogiani, käyhän tsekkaamassa! :)

    http://www.kenkafriikki.com/

    ReplyDelete

Toivottavasti viihdyit blogini parissa.