NEW YEAR NEW ME

Olen koko elämäni ollut street style tyylin vannoutunut ihailia. Kuitenkin viimeisen puolen vuoden aikana  tyyli ei enää tunnu omalta vaan täysin vieraalta. Suureksi osaksi se varmaan johtuu iästäni. Olen katsellut vaatekaappiini monesti ja harva vaate enää tuntuu enää hyvältä. Olenkin jo pikku hiljaa uusinut sen sisältöä ja uudet vaatteet tuntuvat paljon enemmän minulta. Tilaukseen on lähtenyt monia painotan MONIA uusia asukokonaisuuksia, enkä millään jaksaisi odottaa, että ne saapuvat kotiin. Värikarttana toimii jatkossa vain valkoisen, harmaan, mustan ja beigen ympärillä. En ole kyllä aikasemminkaan käyttänyt hirveästi värejä, mutta nämä neljä sävyä ovat ainoat joita en vierasta. Aijon myös korjata suhteeni vaaleaan denimiin ja toivon, että löydän nopeasti oikeat yksilöt.  Jatkossa yhdistän nilkkapituisia hameita oversize neuleiden ja paitapuseroiden kanssa, joita aijoin itse tuunailla ompelukoneen kanssa. Silkkihameita en ole mistään löytänyt, joten päätin myös itse tehdä niitä. Hameiden kaavotus onkin ainoa mitä osaan suht hyvin. Perus ribbihameet eivät kiinosta vaan haluan nostaa tasoa kunnon materiaaleilla. En millään jaksaisi odottaa, että saan hamoset valmiiksi. Blogissa tullaan näkemään paljon oversize sekamelskaa, culottes housuja/shorteja, nahkaa ja perus office asuja.  Sääntönä tulee toimimaan minimalismi. Kaiken tämän aijoin kruunata Long bob hiustyylillä heti, kun se tuntuu sata prosentisen hyvältä idealta. Haavena olisi myös tänä vuonna säätää rahaa Acnen high fashion tyyliseen neuleseen. Olkoon se minun tavoite tähän vuoteen. Blogin osoite tulee myös muuttumaan heti, kun saan säästöön uusien sivujen työn. Minusta tämä oli realistinen Uuden vuoden lupaus, koska kaikki muutokset ovat sellaisia mitä todella haluan. Olen kyllästynyt ihailemaan tätä tyyliä pinterest tauluissa ja nyt aijon sen toteuttaa. En aijo lupailla treenaavani ja jättävän suklaan pois, vaikka pieni painon pudotuskaan ei huono idea olisikaan näin pyhien jälkeen. Oletteko te ajatteleet joitain suuria muutoksia vuotteen 2016 ?

valmis2
korjaa2
valmis3
valmis8
vUUSI
P1021678
UUSI

8 comments:

  1. hyvältä kuulostaa! kannatan long bob mallia!

    ReplyDelete
  2. Sulla on kyllä aina niin upeita asuja!! Ja sun kroppa on kans sellanen, että varmaan mikä vaan näyttää upealta :D Ite haluaisin kans pitää tuollaisia ns löysiä ja kauniisti laskeutuvia vaatteita, mutta mulle ne ei vaan oikein sovi :)

    ReplyDelete
  3. Aivan mahtavat kuvat. Ja kaikki suunitelmat kuullostaa tosi hyvälle, toivon että ne toteutuvat. :)

    ReplyDelete
  4. Wow nämä kuvat!♥ Aivan upeita :)

    ReplyDelete
  5. Ihanat kuvat <3 Kuulostaa jännältä tuo tyylinvaihdos ja joo ehdottomasti long bob! :)

    ReplyDelete
  6. Tuo asu kyllä sopii sulle niin hyvin, vau! :)

    ReplyDelete
  7. upeita kuvia! Ja hyvältä kuulostaa suunnitelmat:) Varmasti sulle polkka sopii, kunhan vaan itsestäsi tuntuu hyvältä leikata se!:)

    ReplyDelete
  8. Kuullostaa hyvältä ! Ja tuo hiusmalli sopii sulle varmasti ihan huikeen hyvin ! :P En malta odottaa tätä vuotta sun blogin parissa <3

    ReplyDelete

Toivottavasti viihdyit blogini parissa.